Asennoiduin hyvin skeptisesti tuohon miekkailujuttuun. Ei tulisi onnistumaan. Minä ja miekka: kala ja polkupyörä! Tuntui hölmöltä olla täysin poissa mukavuusalueeltaan, mutta vinksahtaneella tavalla jotenkin hyvältä avata mieli kokonaan: olla lapsi jälleen. Heilua miekka kädessä ja leikkiä pahista. Sitä tämä juttu kai pohjimmiltaan vaatii, niin kuin taiteen tekeminen muutenkin: leikkiä ja tunnetta siitä, että kaikki on mahdollista, vain kädenojennuksen päässä. Niin ja tässä tapauksessa eräältä Jari- nimiseltä ohjaajalta myös piiiitkää pinnaa. Nostan hattua ja annan rispektii hänelle.
Tuntuu hyvältä kuulua tähän porukkaan ja jakaa sama kokemus. On kunnia tehdä yhteistyötä näiden lahjakkaiden ihmisten kanssa ja seurata ihan läheltä kuinka taide syntyy.
Jotenkin vaan on on löytänyt paikkansa vanhojen konkarien joukosta, niiden joilla voi sanoa olevan kokemusta ja näkemystä. On ollut hauska todeta kuinka Jussac vaan ilmaantuu rähjäämään ja Alain venkuilemaan. Olen tehnyt parhaani että noi näytelmän tyypit olisivat läsnä. Jatketaan samaan malliin.
Kiitos tuesta, kannustuksesta, toveruudesta, ja kiitos ohjauksesta.. Niin ja tällä kokemuksella voin sanoa, jos mua tultaisiin pyytämään mukaan kolmeen muskettisoturiin, että vastaus kuuluu: koska tahansa!
Petri Willman
Jussac
Alain kantaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti